Katso kotikaupunkiasi ”sillä silmällä”

”Istuu vieressäni nuori äiti lapsi polvellaan,

lapsi osoittaa hihkuen kaikkea pullealla sormellaan.

Lapsen silmin avoimin kun katson kansallismaisemaa,

ymmärrän, miten ihmeellistä täällä onkaan koettavaa.”

 

 

Heini Vesterisen Imatraan ihastunut kehottaa kuulijaansa katsomaan tuttua ympäristöä uusin, avoimin silmin ja näkemään siinä hyvää ja kaunista. Hän muistuttaa, että monet kotikaupungin nähtävyydet ja muutkin hienoudet voivat helposti jäädä huomaamatta. Hän kertoo, miten turisteille vierailukohteisiin neuvominen tai oman perheen kanssa tehty päiväretki voi tuoda aivan uuden elämyksen tutusta ympäristöstä. Voittajasanoittaja on alun perin keskisuomalainen, mutta jo kahden vuosikymmenen ajan imatralainen, sinne asettunut ja juurtunut.

Imatraan ihastunut -sanoituksen Vesterinen kirjoitti kilpailua varten kun paikallislehdessä ja sosiaalisessa mediassa näkynyt Kaupunkibiisin sanoituskilpailu jäi kytemään hänen alitajuntaansa. Ehkä hän olisi Imatra-aiheisen kappaleen sanoituksen kirjoittanut ilman kilpailuakin, ennemmin tai myöhemmin. Imatraan ihastunut -teksti ei nimittäin ole Vesterisen ensimmäinen sanoitus saati teksti. Hän nimittäin oppi lukemaan ja kirjoittamaan hyvin varhain, kolmen ja puolen vuoden iässä. Vesterisen kynäilyhistoria alkaa riimirunoista, joista muutaman hän kirjoitti radiossa Pikku Pegasos -ohjelmassa luettavaksi, ja jatkuu kouluaikojen moninaisilla tyyleillä tehtyjen ainekirjoituksien ja esitelmien kautta juontoihin, musiikkiteatteriesitysten käsikirjoituksiin ja tietenkin kappaleiden sanoituksiin ja käännösteksteihin asti. Aikoinaan toimittajan ura väistyi musiikin tieltä. Nykyään hän työskentelee musiikin parissa tiiviisti, sillä hänen arkeensa kanttorina kuuluu Imatran seurakunnan lapsikuoro LIEKKI ja Virta-opiston kehitysvammaisten musiikkiteatteriryhmä Hurja Joukko.

– Kirjoitin viime kesän Imatra-päivää varten jo yhden Imatra-aiheisen laulutekstin. Sitä kirjoittaessani mietin, että saattaisi niistä tarpeista tulla vielä toinenkin teksti – jos ei sitten kolmaskin! Perehdyin tuolloin Imatraan eri näkökulmista ja sainpa tähänkin kilpailutekstiini upotettua muun muassa tuolloin löytämäni kaupungin nimikkokukan ja -eläimen, Vesterinen kertoo.

– Pitkään mietin osallistumistani, mutta päätin sitten kuitenkin yrittää. Onhan se aina mukava kuulla, mitä mieltä muut ovat omista hengentuotteista.

 

Suttupaperit ja paperitollot

– Tarvitsen kirjoittaessani järeät aseet: lyijykynän ja ruutupaperia. Yleensä ensimmäisenä hahmottuu jonkinlainen kertosäkeen prototyyppi ja biisin runko muutamalla sanalla. Seuraavaksi kirjoitan tarinan ihan proosana ja mietin mahdollista tekstirakennetta – joka sitten kuitenkin usein muuttuu prosessin edetessä joksikin ihan muuksi, kuten tässäkin tapauksessa, hän kertaa sanoitusprosessiaan.

– Ensimmäisen lyriikkaversion jälkeen teksti alkaa usein saada päässäni melodiaehdotusta, mikä helpottaakin viilausvaihetta. Kirjoitan tekstiä uudestaan ja uudestaan niin, että tavumäärät fraaseissa tasoittuvat ja se alkaa rullata ainakin minun päässäni.

Viimeiseksi Vesterinen kirjoittaa sanoituksensa paperilta tietokoneelle.

– Rakastan paitsi tyhjiä papereita ja niiden kahinaa, myös moneen kertaan yliviivattuja suttulappuja. Ja se tunne, kun rutistaa hylätyn version tolloksi ja viskaa menemään – sitä ei saa tietokoneen kanssa, Vesterinen tunnelmoi.

Kun tilanteeseen ei ole sopivaa biisiä valmiina, on aika tarttua kynään. Pöytälaatikkoon ei hänellä tekstejä juuri ehdi kertyä, sillä ne menevät aika lailla suoraan käyttöön. Yhteistyökumppani tähän laulutekstin koostamiseen löytyy yllättävän läheltä, nimittäin omasta kumppanista, sillä Vesterisen mies on muusikko ja säveltäjä. Melodiat ja sovitukset Vesterinen saa teksteihinsä siis melko nopeallakin aikataululla.

– Olen tyyliltäni omien polkujen tallaaja. Esimerkiksi soittamiani kappaleita en halua kuulla etukäteen muiden tulkitsemina, vaan tehdä oman versioni. Sama pätee kirjoittamiseeni. Otan mielelläni neuvoja ja ohjeita vastaan kokeneemmilta ja taitavammilta, mutta vasta saatuani ideani työstettyä mielestäni valmiiksi. Olen katsellut pieniä pätkiä tämän kilpailun oheismateriaaleista osallistumiseni jälkeen.

Sanoituskilpailun sulkeutumisen aikoihin Vesterinen sai kontaktin ihailemaansa tekstitaituriin Heikki Saloon. Salon teos (Kahle)kuningaslaji on tuonut lisäintoa sanoituksien kirjoittamiseen, sillä kirjan vinkit sekä tyyli- ja tehokeinot tuntuvat tutuilta, jo käytännön kautta löydetyiltä.

– Viime aikoina on tullut kirjoitettua todella paljon ja on tullut tunne, että tätähän haluaisi tehdä enemmänkin ja paremmin, hän tuumaa.

 

Pysyvä ja muuttuva rinnakkain

– Tosiasiahan on, että melkein kaikki asiat on sanoitettu tai sävelletty vähintään yhden kerran ja on hyvin vaikea olla omaperäinen, vaikkakin se olisi kyllä tosi hienoa. Toivoisin kuitenkin tästä syntyvän mahdollisimman persoonallisen ja mieleenjäävän kappaleen, sellaisen ihan omanlaisensa. Tietysti päässäni soi varsinkin kirjoittamisen loppuvaiheessa jonkinlainen mahdollinen melodia, mutta innolla odotan, mihin biisin säveltäjä päätyy.

Vesterinen kertoo, että Imatralla rakennetaan juuri paljon uutta ja puretaan vanhaa. Myös palveluverkot ovat myllerryksen alla. Tämä luonnollisesti herättää paljon keskustelua. Maamerkkejä katoaa ja uusia suunnitellaan, ja historialliset rakennukset ja uudenuutukaiset talot seisovat kylki kyljessä. Tähän toisaalta vastakkainasettelun tunnelmaan ja toisaalta osat toinen toisiaan myös hienosti täydentävään kaupunkikuvaan voivat monet kaupungit samaistua.

– Minua ilahduttaa täällä tietyntyyppinen yhteisöllisyys. Se, kun lähden pienten lasteni kanssa ulos, saatan juuttua suustani kiinni vaikkapa naapurin mummon kanssa pitkäksi aikaa vanhan hyvän ajan tyyliin. Historia ja ja vanha ovat täällä käsi kädessä nykyajan ja uuden kanssa monella tapaa, Vesterinen kuvailee.

– Kehitys jatkaa kulkuaan, hyvään vai huonoon suuntaan, mene ja tiedä, mutta jatkaa. Samoin jatkaa myös Vuoksi virtaamistaan halki kaupungin. Päivä seuraa toistaan, hän lausuu.