Tuomariesittely: Jouni Laaksonen

 

Jouni mielipuuhassaan eli retkellä, tällä kertaa Vätsärissä.

Nimeni on Jouni Laaksonen ja ammatiltani olen retkeilyyn erikoistunut tietokirjailija ja vapaa toimittaja.

Viimeisimmät 20 vuotta olen elättänyt itseni kirjoittamalla retkeilystä. Olen julkaissut 15 tietokirjaa, kuten Retkeilijän kansallispuistot, Hiking in Finland, Suomen autiotuvat (yhdessä Joel Aholan kanssa), Lapsiperheen retkeilyopas ja niin edelleen. Tänä keväänä ilmestyy taas kaksi kirjaani: Pohjois-Suomen vaellusreitit sekä Kiilopään retkeilyopas. Lisätietoa kirjoistani: www.iki.fi/jel.

Kirjoitan myös säännöllisesti artikkeleita kahteen ulkoilma-alan lehteen: Erään ja Latu&Polkuun, joskus muihinkin lehtiin. Olen saanut sorvattua rakkaimmasta harrastuksesta itselleni ammatin. Pidän myös englanninkielistä blogia Finnish Way of Hiking, scricfinia.wordpress.com.

Arvostan Suomen luonnossa muun muassa neljää mahtavasti erilaista vuodenaikaamme. Retkeni suuntautuvat pääosin erilaisille luonnonsuojelualueille, koska siellä luonto on kauneimmillaan ja monimuotoisimmillaan. Ja aivan erityinen sija sydämessäni on pohjoisimman Lapin laajoilla erämailla, joissa voi patikoida tai hiihtää vaikka viikkokausia.

En ole biologi eli en tunne kaikkia lintuja, kasveja, kääpiä, limasieniä, kovakuoriaisten syönnösjälkiä tai nisäkkäiden jätöksiä joita retkilläni näen. Tavallisimmat kuitenkin tunnistan, ja kun näen jotain poikkeavaa, mielessä ailahtaa lämpimästi. Ehkä tämä on jotain harvinaista, peräti uhanalaista? Kotibiologini (vaimoni) sitten kyllä tunnistaa kaiken.

Ja vaikka en näkisi erikoisia lajeja tai jälkiä niistä, jo tieto siitä että retkikohteessa elää kuukkeleita, liito-oravia, korpikolvia, neidonkenkiä, susia, sinipyrstöjä tai vaikka haurasterttusia, kohottaa tunnelmaa.

Mieleenjääviä luontokokemuksia syntyy kaikenlaisilla retkillä, perheen kanssa tehdyistä muutaman tunnin päiväretkistä viikkojen vaelluksiin. Aina kannattaa lähteä retkelle, vaikka lyhyellekin! Lasten kanssa retkeillessä muuten oppii olemaan perillä heti kun astuu metsän siimekseen, eikä vasta laavulla tai näköalapaikalla.

Silti omalla kohdallani ikimuistoisin retkeni tulee varmaan aina olemaan kahden kuukauden hiihtovaellus Lapin halki. Reissu huipentui Suomen korkeimmalla kohdalla Haltilla vuosituhannen vaihtuessa. Tuon vaelluksen koko tarinan löytää kirjastani Erämaat.

Pidän siitä, että saan kirjoittaa seikkaperäisesti. Mitä pitempi lehtiartikkeli, sen mukavampi kirjoittaa, ja parin kolmensadan sivun kirjaformaatti sopii minulle oikein hyvin. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen Biisisanoittamossa tutustumaan tiiviimmän formaatin runoilijoiden tuotoksiin. Miten luontokokemuksia tai luonnon monimuotoisuutta maalaillaan muutamilla riveillä, muutamassa minuutissa?